Sopimusehdot – Homekoira Hetan palvelut

1. YLEISTÄ PALVELUN LUONTEESTA

Homekoira ilmaisee hajun olemassaolon, mutta ei välttämättä hajun tarkkaa lähdettä. Rakenteissa voi esiintyä ilmavirtauksia, joiden vuoksi koira saattaa reagoida eri kohtaan kuin missä vaurion varsinainen lähde on. Tämän vuoksi koiran ilmaisut edellyttävät usein tarkempia lisätutkimuksia, kuten rakenteiden avaamista.

Homekoiratarkastus ei ole rakennusterveysasiantuntijan lausunto, virallinen kuntotarkastus tai lopullinen arvio rakenteiden kunnosta. Ilmaisut eivät ole oikeudellisesti sitovia todisteita ilman lisäselvityksiä. Mahdolliset rakenteiden avaamisesta johtuvat vahingot eivät ole Homekoira Hetan Palveluiden vastuulla.


2. TILAAJAN VASTUU

  • Tilaaja vastaa siitä, että hänellä on valtuudet tilata tarkastus. Mikäli valtuuksia ei ole, Homekoira Hetan palvelut ei ole vastuussa seurauksista.
  • Tilaaja vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta ja riittävyydestä, kuten aiempien tutkimusten raporteista. Mikäli näitä tietoja ei toimiteta ja syntyy ristiriitoja, ei tilaajalla ole oikeutta esittää vaatimuksia.
  • Tilaaja sitoutuu noudattamaan toimeksiantosopimuksessa annettuja toimintaohjeita. Mikäli ohjeita ei ole noudatettu, Homekoira Hetan palvelut ei ole vastuussa mahdollisista vahingoista, kuten koiran aiheuttamista esinevahingoista.
  • Mikäli koira sairastuu tai myrkyttyy tilaajan huolimattomuuden (esim. esille jätetty ruoka tai herkku) vuoksi, tilaaja on vastuussa eläinlääkärikuluista ja mahdollisista lääkekustannuksista.
  • Mikäli tarkastusta ei voida suorittaa tilaajasta johtuvista syistä (esim. ohjeita ei ole noudatettu, tai paikalle ei päästä), Homekoira Hetan palvelut on oikeutettu perimään:
    • 50 % tarkastuksen hinnasta, ja
    • kilometrikorvaukset, mikäli kohde sijaitsee yli 30 km päässä (lähtöpaikka: Tutjunniemi, Liperi).

3. TARKASTUKSEN OLOSUHTEET JA TILA

  • Tilaaja vastaa siitä, että tarkastusolosuhteet ovat asianmukaiset. Tämä sisältää:
    • ei hajusteita, voimakkaita puhdistusaineita tai muita koiran työskentelyä haittaavia tekijöitä
  • Koiran työskentelyrauha on turvattava:
    • ei muita lemmikkejä, lapsia tai ylimääräistä henkilöliikennettä
    • koiraan ei saa koskea tai häiritä tarkastuksen aikana

4. RAPORTOINTI JA LASKUTUS

  • Virheellisestä raportista on reklamoitava kohtuullisessa ajassa, viimeistään 2 kuukauden kuluessa virheen havaitsemisesta.
  • Laskun maksuaika on 14 päivää laskun päiväyksestä.
  • Mikäli laskua ei makseta eräpäivään mennessä:
    • Viivästyskorko määräytyy korkolain mukaan.
    • Lähetetään muistutuslasku, josta veloitetaan 5 €.
    • Lasku siirtyy perintään, mikäli sitä ei suoriteta muistutuksesta huolimatta.

5. TOIMEKSISAAJAN VASTUU

  • Kuluttaja-asiakkaiden osalta vastuu perustuu kuluttajasuojalain 8 lukuun.
  • Yritysasiakkaiden osalta sovelletaan kauppalakia ja kauppaoikeudellisia periaatteita.

6. SOPIMUKSEN PERUUTTAMINEN

Etämyyntisopimus (kuluttaja-asiakas):

  • Tilaajalla on oikeus peruuttaa sopimus ilman syytä viimeistään 24 tuntia ennen sovittua ajankohtaa.
  • Peruuttamisoikeus raukeaa, jos aikaa palvelun alkuun on alle 24 tuntia.
  • Peruutus on ilmoitettava selkeästi esim. sähköpostitse tai tekstiviestillä:
    info@homekoirahetanpalvelut.fi / +358 50 528 8333

Mikäli peruutus tapahtuu alle 24 tuntia ennen sovittua tarkastusaikaa:

  • Tilaaja on velvollinen maksamaan 50 % tarkastuksen hinnasta.

Mikäli sopimus ei kuulu etämyynnin piiriin:

  • Tilaajalla on oikeus peruuttaa sopimus, kuitenkin viimeistään 24 tuntia ennen palveluaikaa.

7. FORCE MAJEURE

Homekoira Hetan palvelut ei ole vastuussa, jos palvelun suorittaminen estyy ylivoimaisen esteen vuoksi (esim. koiran tai ohjaajan sairastuminen, onnettomuus tai muu ennalta arvaamaton tilanne). Tällöin tarkastus siirretään ilman korvausvelvoitetta.


8. TIETOSUOJA

Tilaajan antamia henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille ilman asiakkaan suostumusta.


Päivitetty: 7.5.2025